Näytetään tekstit, joissa on tunniste Suolaiset. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Suolaiset. Näytä kaikki tekstit

sunnuntai 8. tammikuuta 2012

Pitaleivät

Kannattaa tehdä pitäleivät itse! Niin helppoja ja hyviä, ei sellaisia kumisia kuten kaupasta ostetut.




Ohjetta myöhemmin...

keskiviikko 27. huhtikuuta 2011

Jumbopatongit

Leipää, leipää - rapsakka kuori ja pehmeää sisältä. Kokeilin hiivataikinan hidasta kohotusta kylmässä. Eli lähtökohtana oli että halusin aamuksi tuoretta, vastapaistettua leipää, mutten halunnut herätä ennen kukonlaulua. Tein löysähkön hiivataikinan illalla ennen nukkamaan menoa jääkaappiin ja aamulla leivon taikinan kolmeksi patongiksi. Ja näin sain nukkua pidempään! En huomannut leivän maussa/koostumuksessa mitään eroa normaaliin lämpimässä kohonneeseen.



Taikina:
2.5 dl maitoa
2.5 dl vettä
1 pss kuivahiivaa
1 tl sokeria
1-2 tl suolaa
0.5 dl oliiviöljyä
1/2 osaa vehnäjauhoja
1/2 osaa sämpyläjauhoja (lisäsin jauhomäärän näppituntumalla, ehkä n.12dl?)

Leivoin taikinasta kolme isoa patonkia, täytteiksi laitoin,
  1. juustoa
  2. juustoa ja valkosipulia
  3. mozzarellaa, tomaattia, tuoretta basillikaa ja ripauksen mustapippuria
Tein taikinan tavalliseen hiivataikinatyyliin, kohotin sen ja jaoin kolmeen osaan. Taikinapallerot sitten kaulitsin ohueksi, täytin ja rullasin patongiksi.Toisen kohotuksen jälkeen sivelin silikonisudilla vettä pintaan ja leikkasin veitsellä viiltoja päälle. Paistoin patonkeja uunissa 225 asteessa n. 25 min. Unohdin taas katsoa kellosta aikaa...

keskiviikko 13. huhtikuuta 2011

Lohipiirakka

Alkuun haluan nöyrimmin pyytää anteeksi piiiiktää taukoa blogin päivityksessä. Kevätkiireet opiskelussa ja perhe ovat vieneet ajan...

Nyt tulee joka tapauksessa oikein joukkopostitus!

Tässä lohipiirakassa oli lehtitaikinalevyn välissä yllättäen lohta sekä tuorejuustoa, kananmunaa, yrttejä ja mausteita. 

maanantai 29. marraskuuta 2010

Hapankorppurullat

Isänpäivänä pöydässä oli kalatäytteisiä hapankorppurullia. Helppoja tehdä. Kostutetaan vain hapankorput ja levitetään tahna korpulle ja sitten vaan rullaati rullaa. Näissä miulla oli täytteenä tonnikalaa, rahkaa, salaattia, suolaa, tilliä ja pippuria.

maanantai 26. heinäkuuta 2010

Juustosarvet ja suklaavaniljasarvet

Käytiin kattomassa pientä vauvaa ystävien luona ja vein juustosarvia ja suklaavaniljasarvia tarjottavaksi. Koska nää ei ole tehty perinteisellä croisant taikinalla/menetelmällä kutsun leipomuksia sarviksi vaikka aika lehtevän croisanttimaisia ne olivatkin.




Taikina:
5 dl maitoa
n. 14 dl vehnäjauhoja
2 pss kuivahiivaa
2 kananmunaa
2 tl suolaa
voita taikinaan lastuina n.100g
juustosarviin Valion Kipparijuustoa ja
Valion Mustapekkajuustoa,
kananmunaa voiteluun ja pinnalle korppujauhoa

suklaavaniljasarviin 1dl sokeria
1 levy leivontasuklaata ja
1 dl vaniljakreemijauhetta ja 3dl vettä, kananmunaa voiteluun ja pinnalle suklaata koristeeksi

Tee taikina peruspullataikinan tyyliin. Jaa reilu puolet juustosarvia varten ja vajaa puolet suklaavaniljasarvia varten. Jako kannattaa tehdä ennen kun on lisännyt kaikkia jauhoja, sillä suklaavaniljasarvitaikinaan lisätään sokeri ja sen saa paremmin sekaisin löysään taikinaan.

Anna taikinoiden kohota. Sillä aikaa sulata
1 levy fazerin tummaa leivontasuklaata ja valmista
vaniljakreemiä 1dl kreemijauhetta ja 3 dl kylmää vettä. Sekoita valmis kreemi ja jäähtynyt sula suklaa keskenään ja laita pursotus pussiin. Voi sen toki annostella taikinan päälle ihan lusikallakin. :)

Kaulitse kohonnut juustosarvitaikina levyksi ja leikkaa kylmästä voista lastuja juustohöylällä. Taita taikina päällekkäin ja kaulitse uudelleen. Leikkaa sitten kolmioiksi. Laita jokaiselle kolmiolle Valion Kipparijuustoa ja Valion Mustapekkajuustoa. Rullaa sarveksi ja voitele kananmunalla. Pinnalle pikkasen korppujauhoja. Ja sama homma suklaavaniljasarvien kanssa. Tietty juustojen sijaan suklaatahna. Uunissa sopivasti 225'C n.10min. Suklaavaniljasarvet koristellaan sulalla suklaalla.



torstai 15. heinäkuuta 2010

Vehnälesesämpylät

Helppoa ja halpaa. Litran taikinasta tein ison keon sämpylöitä ja yhden vuokaleivän. Lisäsin perus hiivaleipätaikinaan vehnälesettä pari desiä ja korvasin 1/3 vehnäjauhoista ruisjauhoilla.