Sain joulupukilta Ulla Svenskin kirjoittaman Juhlaleivonnaiset kirjan. Kokeilin Kullannupun kinkkukakkua pienillä muutoksilla tyttäreni 3-vuotissyntymäpäiville ja mielettömän hyvää tuli.
300g paahtoleipää (laitoin puolet vehnäpaahtoa ja puolet ruispaahtoa)
Täyte:
300g palvikinkkua
100g emmentaljuustoa
200g italianyrtit tuorejuustoa
200g kermaviiliä
2 rapsakkaa maustekurkkua
100g majoneesia
2 rkl sinappia
persijasilppua
kostutus:
lihalientä
kuorrutus ja koristelu
200g italianyrtit tuorejuustoa
palvikinkkua
jääsalaattia
miniluumutomaatteja
Kokosin kakun rengasvuokaan jonka olin säätänyt n. 24cm. Kokoa kakku suoraan tarjoiluastialle. Leikkaa leivistä reunat. Sekoita täytteen aineet. asettele leipäviipaleita vuuan pohjalle niin että pohja täyttyy. Ensin kokonaiset palat ja sitten tilkitset välit revityillä palasilla. Kostuta lihaliemellä aikas märäksi. Laita puolet täytteestä leipien päälle. Sitten toinen kerros leipiä ja loput täytteet ja päälle vielä leipiä. Muista kostuttaa päälimmäisetkin leipvät. Painele tiiviiksi ja anna vetäytyä vaikkapa yön yli. Poista rengas kakun ympäriltä. Notkista tuorejuusto ja levitä palettiveitsellä tai lastalla kakun päälle ja reunoille. Koristele kinkulla, tomaateilla ja salaatilla.
Kotileipuri leipoo herkkuja omalle perheelle, ystäville ja tilauksiin. Olen kahden lapsen opiskeleva äiti. Tervetuloa mukaan!
torstai 13. tammikuuta 2011
35-vuotishääpäiväkakku
Appivanhemmille tein elämäni ensimmäisen kerroskakun heidän hääpäivänsä kunniaksi. Kakku oli hyvää joskin miusta liian makeaa. Kuorrutus oli liian kellertävää jostain syystä ja näytti ihan voikreemiltä vaikka valkosuklaata olikin. Pohjina 3 munan ja 6 munan tavalliset sokerikakkupohjat. Välissä vaniljarahkaa, kermavaahtoa ja mansikkavadelmahilloa. Kostutus maidolla ja vaniljasokerilla ja kuorrutus valkosuklaata ja ranskankermaa. Koristeena ranskalaisia pastilleja ja punaisia helmiä. Numeropursotus punaisella pastavärillä sävytettyä valkosuklaata.
Puolukka-kinuski-piimäkakku
Hohhoijaa! CremeVanilla on viettänyt pitkän joululoman ja jättänyt blogin päivityksen täysin unholaan... Nyt sitten lisään lomalla tekemiäni herkkuja tänne. Ja arvatkaa muistanko enää kaikki reseptejä...
No tämä kakku oli kuivakakun ja täytekakun välimuoto. Pohja on perinteinen piimäkakku joka on paistettu kakkuvuuassa. Halkaisin sen ja kostutin maidolla. Täytteen tein kermavaahdosta, kinuskista (kondensoidusta maidosta) ja pakastepuolukoista. Hyvää ja makean raikasta ja hapanta. Sopivaa aikuiseen makuun.
No tämä kakku oli kuivakakun ja täytekakun välimuoto. Pohja on perinteinen piimäkakku joka on paistettu kakkuvuuassa. Halkaisin sen ja kostutin maidolla. Täytteen tein kermavaahdosta, kinuskista (kondensoidusta maidosta) ja pakastepuolukoista. Hyvää ja makean raikasta ja hapanta. Sopivaa aikuiseen makuun.
Pohja:
5 dl jauhoja
3 dl piimää
2 dl sokeria
1 dl voita sulatettuna
2 tl ruokasoodaa
2 tl kanelia
Sekoita kuivat aineet. Lisää piimä ja sulatettu voi. Siirrä voideltuun ja korppujauhotettuun kakkuvuokaan. Vuoka uuniin 50 - 60 minuutiksi 200 - 175 asteeseen.
Täyte ja kuorrute:
kostukseen maitoa
1 prk Flora vispi vaahtona
0,5 tölkkiä kinuskia kondensoidusta maidosta
pakastepuolukoita
Tunnisteet:
Kuivakakut,
Täytekakut
maanantai 6. joulukuuta 2010
Valkosuklaajuustokakku glögi-vadelmakillteellä
Pikkujouluihin tein tämän "juustokakun". Jouluista makua torttu sai pohjan kanelista ja kiilteen glögistä. Pohjaan käytin hapankorppuja (koska keksejä en muistanut ostaa) jotka antoivat pohjalle viljaisen maun.
Pohja:
Hapankorppuja muruina
kanelia
tomusokeria
voita sulana
Täyte:
1 levy pandan valkosuklaata
1 flora vispi
1 sunnuntai vanilja rahkavalmiste
4 liivatetta
tilkka sitruunamehua
Kiille:
pari desiä glögitiivistettä
muutama liivate (en enää muista monta laitoin)
ehkä desi pakaste vadelmia
koristeena valkosuklaata rouheena
maanantai 29. marraskuuta 2010
Suklaa-Cappuccinokreemitäytekakku osa 2
Tein hyväksi havaitun suklaa-cappuccinokreemikakun uudestaan, tällä kertaa rengasvuokaan (halkaisia 22cm). Ja ohjeenkin sain näpyteltyä.
Pohja:
300g voita
3 dl sokeria
4 munaa
4 dl vehnäjauhoa
0.5 dl kaakaojauhetta
2 tl leivinjauhetta
2 tl vaniljauutetta
300g voita
3 dl sokeria
4 munaa
4 dl vehnäjauhoa
0.5 dl kaakaojauhetta
2 tl leivinjauhetta
2 tl vaniljauutetta
Kostutus:
1 plo Frezza mocca kahvijuoma
Täyte:
1 prk flora vispi vaahtona
1 prk Sunnuntai vanilja rahkavalmiste
200g tummaa suklaata sulana
0.5 dl sokeria
4 liivatetta
0.5 dl kuumaa vahvaa kahvia
Koristelut:
0.5 levy fazer sininen
70 g voita
2dl tomusokeria
0.5 annospussia cappuccinojuomajauhetta (pirkka)
1 rkl vettä
Suklaakoristeita
valkosuklaata ja tummaa suklaata rouheena
Laita uuni lämpenemään 175’C. Voitele ja korppujauhota kakkuvuoka. (voit käyttää myös rengasvuokaa, jota ei tarvitse voidella) Vaahdota pehmeä voi ja sokeri. Lisää munat yksitellen vatkaten. Sekoita kuivat aineet ja lisää ne siivilän läpi puuhaarukalla sekoittaen. Paista uunissa kypsäksi (uunista riippuen n.50-60 min).
Täytettä varten laita liivatteet likoamaan kylmään veteen. Sulata suklaa. Notkista sunnuntai vaniljavalmiste ja vatkaa sokeri joukkoon. Lisää jäähtynyt suklaa sula. Sulata liivatteet kuumaan kahviin. Lisää vatkaten suklaamassaan. Vatkaa flora vispi vaahdoksi toisessa kulhossa. Lisää suklaamassaan sekoittaen.
Halkaise pohja kolmeen osaan ja kostuta frezza moccalla. Kokoa kakku rengasvuokaan tai irtopohjavuokaan. Täytettä kahteen väliin. Laita jääkaappiin hyytymään mielellään yön yli.
Irroita rengas ja sulata fazerin sininen. Levitä se veitsellä kakun pinnalle.
Valmista cappuccinokreemi. Pehmennä margariini sähkövatkaimella notkeaksi. Lisää tomusokeri ja cappuccinojauhe vähin erin voimakkaasti vatkaten. Lisää lopuksi vesi ja vatkaa edelleen. Levitä kreemi veitsellä kakun reunoille. Koristele suklaalastuilla, suklaarouheella.
Aapon suklainen synttärikakku
Kummipojan synttäreille oli toivottu isoa kakkua jossa olisi numero 1 näyttävästi koristeena. Kakussa oli 3 kakkulevyä (12 munaa yhteensä). Toisessa välissä diplomaattikreemiä ja pätkismurskaa ja toisessa suklaamoussea. Kuorrutus fazerin sininen+ranskankerma ja pursotukset flora vispiä ja vaniljakreemijauhetta. Ykkönen ja kirjoitus on kahvikreemiä.
Tunnisteet:
Täytekakut
Hapankorppurullat
Isänpäivänä pöydässä oli kalatäytteisiä hapankorppurullia. Helppoja tehdä. Kostutetaan vain hapankorput ja levitetään tahna korpulle ja sitten vaan rullaati rullaa. Näissä miulla oli täytteenä tonnikalaa, rahkaa, salaattia, suolaa, tilliä ja pippuria.
maanantai 15. marraskuuta 2010
Isänpäivän herkkukakku
Valkosuklaata, kinuskia ja kaakao-kahvikakkua - siitä on tämä reilun kokoinen isänpäivän herkkukakku tehty. Ohje on muuten gluteeniton.
Pohja:
2 munaa
0.75 dl sokeria
1 dl perunajauhoa
0.5 tl leivinjauhetta
2 rkl kaakaojauhetta
Täyte:
2 prk flora vispi vaahtona
200g maustamaton tuorejuusto hyla
1 prk ranskankerma hyla
1.5 levyä pandan valkoista suklaata
6 liivatetta
2 tl sitruunamehutiivistettä
tilkka kiehuvaa vettä
Kostutus:
maitokahvia
Pohjan päälle ennen juustokermamassaa:
2/3 tölkkiä kondensoidusta maidosta keitettyä kinuskia (tämän voi jättää pois, alkoi nimittäin valumaan ikävästi rengasvuoan poistamisen jälkeen!)
Koristeluun tummaa suklaata 5 palaa. Koristeluihin idean sain Kinuskikissalta (http://www.kinuskikissa.fi/isanpaivan-suklaa-kinuskiyllatys/)
Pohja:
2 munaa
0.75 dl sokeria
1 dl perunajauhoa
0.5 tl leivinjauhetta
2 rkl kaakaojauhetta
Täyte:
2 prk flora vispi vaahtona
200g maustamaton tuorejuusto hyla
1 prk ranskankerma hyla
1.5 levyä pandan valkoista suklaata
6 liivatetta
2 tl sitruunamehutiivistettä
tilkka kiehuvaa vettä
Kostutus:
maitokahvia
Pohjan päälle ennen juustokermamassaa:
2/3 tölkkiä kondensoidusta maidosta keitettyä kinuskia (tämän voi jättää pois, alkoi nimittäin valumaan ikävästi rengasvuoan poistamisen jälkeen!)
Koristeluun tummaa suklaata 5 palaa. Koristeluihin idean sain Kinuskikissalta (http://www.kinuskikissa.fi/isanpaivan-suklaa-kinuskiyllatys/)
Iso satsi mokkapaloja
Mieleni mun tekevi - mokkapaloja! Halusin kunnon tuhdit palat enkä mitään pliiruja lätysköjä, joten tein perustaikinan puolitoista kertaisena. Reunallinen uunipelti tästä ohjeestä sitten tuli.
3 dl maitoa
3 tl vaniljasokeria
3 tl leivinjauhetta
5 rkl kaakaojauhetta
7.5 dl vehnäjauhoa
Kuorrutus:
4 dl tomusokeria
2 rkl kaakaojauhetta
2 tl vaniljasokeria
50 g sulatettua margariinia
4 rkl vahvaa kahvia
nomparelleja
Sekoita kuivat aineet omassa kipossa. Vatkaa munat ja sokeri vaahdoksi. Lisää sulatettu, jäähtynyt rasva. Lisää maito ja jauhoseos vuorotellen taikinaan. Paista uunissa reunallisella uunipellillä leivinpaperin päällä 200'C n. 20 min.
Sekoita kattilassa kuorrutuksen aineet. Lisää viimeisenä kahvi, jotta voit säätää kuorrutuksen paksuuden sopivaksi. Levitä vielä lämpimän pohjan päälle (kuorrutus leviää paremmin lämpimälle pohjalle kuin kylmälle, jos pohja on liian kuuma kuorrutus valuu sen läpi). Koristele nomparelleillä, strösseleillä tai kookoshiutaleilla heti kuorrutuksen levittämisen jälkeen.
Pohja:
6 munaa
4.5 dl sokeria
225g margariinia3 dl maitoa
3 tl vaniljasokeria
3 tl leivinjauhetta
5 rkl kaakaojauhetta
7.5 dl vehnäjauhoa
Kuorrutus:
4 dl tomusokeria
2 rkl kaakaojauhetta
2 tl vaniljasokeria
50 g sulatettua margariinia
4 rkl vahvaa kahvia
nomparelleja
Sekoita kuivat aineet omassa kipossa. Vatkaa munat ja sokeri vaahdoksi. Lisää sulatettu, jäähtynyt rasva. Lisää maito ja jauhoseos vuorotellen taikinaan. Paista uunissa reunallisella uunipellillä leivinpaperin päällä 200'C n. 20 min.
Sekoita kattilassa kuorrutuksen aineet. Lisää viimeisenä kahvi, jotta voit säätää kuorrutuksen paksuuden sopivaksi. Levitä vielä lämpimän pohjan päälle (kuorrutus leviää paremmin lämpimälle pohjalle kuin kylmälle, jos pohja on liian kuuma kuorrutus valuu sen läpi). Koristele nomparelleillä, strösseleillä tai kookoshiutaleilla heti kuorrutuksen levittämisen jälkeen.
Paksu espanjalainen kaakao
Ihanan herkullisen suklaista kaakaota/kiisseliä
3 annosta
5 dl maitoa
125 g suklaata
2 rkl maizenaa
sokeria sillai mukavasti
koristeluun kermavaahtoa
Mittaa suklaa ja puolet maidosta kattilaan. Lämmitä kunnes suklaa on sulanut. Sekoita toisessa kulhossa maissitärkkelys ja loput maidosta. Kaada seos suklaamaidon joukkoon. Kuumenna miedolla lämmöllä samalla sekoittaen kunnes seos sakenee (3-5 min). Tsekkaa maku ja lissä sokeria jos tarvitsee. Koristele kermavaahdolla.
3 annosta
5 dl maitoa
125 g suklaata
2 rkl maizenaa
sokeria sillai mukavasti
koristeluun kermavaahtoa
Mittaa suklaa ja puolet maidosta kattilaan. Lämmitä kunnes suklaa on sulanut. Sekoita toisessa kulhossa maissitärkkelys ja loput maidosta. Kaada seos suklaamaidon joukkoon. Kuumenna miedolla lämmöllä samalla sekoittaen kunnes seos sakenee (3-5 min). Tsekkaa maku ja lissä sokeria jos tarvitsee. Koristele kermavaahdolla.
maanantai 1. marraskuuta 2010
Joulupiparit
Ensimmäiset tämän kauden piparit on paistettu - joulu saa tulla! Näitä koristelin lahjaksi saamillani koristelugeeleillä. Kivoja tuli.
Ps. Myönnän että en tehnyt taikinaa itse vaan kurottauduin kaupan pakastealtaalla... Lupaan kokeilla oman taikinan tekemistä ennen joulua!
Ps. Myönnän että en tehnyt taikinaa itse vaan kurottauduin kaupan pakastealtaalla... Lupaan kokeilla oman taikinan tekemistä ennen joulua!
Tunnisteet:
Pikkuleivät jne.
Iso persikkatorttu
Pohja:
250g margariinia
250g maitorahkaa
4 dl vehnäjauhoja
1 tl leivinjauhetta
0.5 dl sokeria
Täyte:
1 dl vaniljakreemijauhetta
3 dl vettä
tölkki persikoita viipaleina
Koristelu
4 palaa valkosuklaata
Tunnisteet:
Makeat piirakat
perjantai 29. lokakuuta 2010
Vadelma-mansikka kermakakku
Pehmeä, marjaisa, lempeän valkosuklainen ja kermainen... slurps!
Pohja:
4 munaa
1.5dl sokeria
1dl vehnäjauhoa
1dl perunajauhoa
1tl leivinjauhetta
1tl vaniljasokeria
Täyte:
1 prk flora vispi
1 pieni prk ranskankerma
2 valkuaista kovana vaahtona
130g pandan valkoinensuklaalevy
2 dl pakaste mansikoita (sokeroituja)
2 dl pakaste vadelmia (sokeroituja)
4 liivatetta
Koristeet
1.5 prk flora vispi (n.4dl)
1.5 rkl vaniljakreemijauhe
2dl vadelma-mustikkakeitto
1dl paseerattu mansikka
4 liivatetta
Pohja:
4 munaa
1.5dl sokeria
1dl vehnäjauhoa
1dl perunajauhoa
1tl leivinjauhetta
1tl vaniljasokeria
Täyte:
1 prk flora vispi
1 pieni prk ranskankerma
2 valkuaista kovana vaahtona
130g pandan valkoinensuklaalevy
2 dl pakaste mansikoita (sokeroituja)
2 dl pakaste vadelmia (sokeroituja)
4 liivatetta
Koristeet
1.5 prk flora vispi (n.4dl)
1.5 rkl vaniljakreemijauhe
2dl vadelma-mustikkakeitto
1dl paseerattu mansikka
4 liivatetta
keskiviikko 20. lokakuuta 2010
CremeVanillan synttärikakku
CremeVanilla vanheni ja täytti pyöreitä. Tein tälläisen 6 munan sokerikakkupohjaisen kakun, jossa oli täytteenä valkosuklaa-sitruunamoussea. Kostutuksena käytin maitoa ja lemoncurdia.Oli muutes hyvää!
Tunnisteet:
Täytekakut
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)