maanantai 15. marraskuuta 2010

Iso satsi mokkapaloja

Mieleni mun tekevi - mokkapaloja! Halusin kunnon tuhdit palat enkä mitään pliiruja lätysköjä, joten tein perustaikinan puolitoista kertaisena. Reunallinen uunipelti tästä ohjeestä sitten tuli.


Pohja:
6 munaa
4.5 dl sokeria
225g margariinia
3 dl maitoa
3 tl vaniljasokeria
3 tl leivinjauhetta
5 rkl kaakaojauhetta
7.5 dl vehnäjauhoa

Kuorrutus:
4 dl tomusokeria
2 rkl kaakaojauhetta
2 tl vaniljasokeria
50 g sulatettua margariinia
4 rkl vahvaa kahvia

nomparelleja

Sekoita kuivat aineet omassa kipossa. Vatkaa munat ja sokeri vaahdoksi. Lisää sulatettu, jäähtynyt rasva. Lisää maito ja jauhoseos vuorotellen taikinaan. Paista uunissa reunallisella uunipellillä leivinpaperin päällä 200'C n. 20 min.

Sekoita kattilassa kuorrutuksen aineet. Lisää viimeisenä kahvi, jotta voit säätää kuorrutuksen paksuuden sopivaksi. Levitä vielä lämpimän pohjan päälle (kuorrutus leviää paremmin lämpimälle pohjalle kuin kylmälle, jos pohja on liian kuuma kuorrutus valuu sen läpi). Koristele nomparelleillä, strösseleillä tai kookoshiutaleilla heti kuorrutuksen levittämisen jälkeen.

Paksu espanjalainen kaakao

Ihanan herkullisen suklaista kaakaota/kiisseliä


3 annosta

5 dl maitoa
125 g suklaata
2 rkl maizenaa
sokeria sillai mukavasti
koristeluun kermavaahtoa

Mittaa suklaa ja puolet maidosta kattilaan. Lämmitä kunnes suklaa on sulanut. Sekoita toisessa kulhossa maissitärkkelys ja loput maidosta. Kaada seos suklaamaidon joukkoon. Kuumenna miedolla lämmöllä samalla sekoittaen kunnes seos sakenee (3-5 min). Tsekkaa maku ja lissä sokeria jos tarvitsee. Koristele kermavaahdolla.

maanantai 1. marraskuuta 2010

Joulupiparit

Ensimmäiset tämän kauden piparit on paistettu - joulu saa tulla! Näitä koristelin lahjaksi saamillani koristelugeeleillä. Kivoja tuli.

Ps. Myönnän että en tehnyt taikinaa itse vaan kurottauduin kaupan pakastealtaalla... Lupaan kokeilla oman taikinan tekemistä ennen joulua!


Iso persikkatorttu



Pohja:
250g margariinia
250g maitorahkaa
4 dl vehnäjauhoja
1 tl leivinjauhetta
0.5 dl sokeria

Täyte:
1 dl vaniljakreemijauhetta
3 dl vettä
tölkki persikoita viipaleina

Koristelu
4 palaa valkosuklaata

perjantai 29. lokakuuta 2010

Vadelma-mansikka kermakakku

Pehmeä, marjaisa, lempeän valkosuklainen ja kermainen... slurps!




Pohja:
4 munaa
1.5dl sokeria
1dl vehnäjauhoa
1dl perunajauhoa
1tl leivinjauhetta
1tl vaniljasokeria

Täyte:
1 prk flora vispi
1 pieni prk ranskankerma
2 valkuaista kovana vaahtona
130g pandan valkoinensuklaalevy
2 dl pakaste mansikoita (sokeroituja)
2 dl pakaste vadelmia (sokeroituja)
4 liivatetta

Koristeet
1.5 prk flora vispi (n.4dl)
1.5 rkl vaniljakreemijauhe
2dl vadelma-mustikkakeitto
1dl paseerattu mansikka
4 liivatetta

keskiviikko 20. lokakuuta 2010

CremeVanillan synttärikakku

CremeVanilla vanheni ja täytti pyöreitä. Tein tälläisen 6 munan sokerikakkupohjaisen kakun, jossa oli täytteenä valkosuklaa-sitruunamoussea. Kostutuksena käytin maitoa ja lemoncurdia.Oli muutes hyvää!

lauantai 2. lokakuuta 2010

Lauantai pullaa

Puolen litran peruspullataikina vääntyi seuraaviin muotoihin.
  • pikkupullia raesokerilla ja mantelilastuilla
  • pienia vaniljarahkapullia
  • omena-rahkapiirakka
  • vadelma-rahkapiirakka



Suklaakakku Iinalle

Tämän kakun sai synttäriyllätykseksi luokkakaverini Iina

Syksyinen metsäkakku

Viisi vuotias Piitu toivoi metsäistä kakkua, jossa olisi perhosia. Tälläisen väkertelin. Koristeet pastaväreillä värjätystä marsipaanista,koristelugeeleistä ja ananaskirsikoista. Vaahteranlehtiin painoin lehden kuvion oikeilla lehdillä ja leikkasin veitsellä levystä irti. Kakku on 6 munan sokerikakku ja välissä mansikkamoussea.


 


sunnuntai 19. syyskuuta 2010

Suklaa-Cappuccinokreemitäytekakku

Ja ohjetta tulee myöhemmin...

Legokakku

Viisivuotissyntymäpäiville toivottiin isoa legopalikkakakkua ja tälläinen oli lopputulos.

Ohjetta myöhemmin...

Raikas Hedelmätäytekakku

Ohjetta myöhemmin...

Vaniljakierrepullat

Ohjetta myöhemmin...

Omena-rahkapitko

Ohje tulee myöhemmin...


Voisilmäpullia

Ohjeet tulee myöhemmin...